Mikäli sivusto ei näy oikein, tyhjennä selaimesi välimuisti tai paina selaimesi päivitä painiketta.
4.8.2009
Reikäreuna 2009 - esiintymisen hinta alennettu kuuteen euroon festivaalien toimesta. Kaikki mukaan kattilaan matalaan!
2.8.2009
Kymmenettä juhlavuottaan viettävän RML - yhtyeen viides ja kaikkien aikojen paras julkaisu Raivovaara on nyt kuultavissa näiden sivujen Julkaisut - osiossa ja foorumeissa ympäri foorumien. Kuunnelkaa ja todetkaa loistokkaaksi. Ennakkotilaa Raivovaara
10.7.2009
Viimeiset iskut uudelle julkaisulle on annettu oman studion uumenissa ja nyt tuotos matkaa maailmalle yhtenäistettäväksi ja painautumaan. Jaksakaa siis vielä hetki ja ennen kuin huomaattekaan pitelette käsissänne uutukaista tuoreuttaan kiiltävää ja kaikkien aikojen kovinta RML - tuotetta!
3.7.2009
Studion syövereistä on jokaisen lempiorkesterin kohta aika siirtyä takaisin elävän musiikin areenoille! Uusi julkaisu vetelee viimeisiään joten RML varmisti osallistumisensa myös tämän vuoden Reikäreuna - elokuvafestivaaleille. Kaikki mukaan kuulemaan uutta ja ihanaa sekä vanhaa ja kivutonta!
23.4.2009
Julkaisut - osion Vanhat ja Levyttämättömät sektoria on päivitetty. Kaksi uuden uutukaista 2009 vuoden puolella nauhalle saatettua kappaletta Sointujen Surma sekä Vainajan Aika löytyivät tulevan julkaisun ylijäämävarastosta ja on täten luovutettu kaiken kansan kuulolle ilman ympäröivässä tilassa vallitsevaa ja vellovaa levytyksen kiroa.
16.3.2009
Älkää olko huoliteltuja. RML raivoaa edelleen studion pyörtyessä ympärillä. Pienen polvioperaation aiheuttaman tauon jälkimainingeissa uutta tuotetaan ja äänitetään sykkeellä toivoen tuloksen tyydyttävän osapuolia kevään liikkuessa kesää kohden. Olkaa siis ja nauttikaa vielä hetki hiljaisuudesta, koska kohta koittaa uuden rock`n´progen renesanssi!
23.11.2008
Rumien Miesten Liitto hellittää elävän musiikin areenoilta hetkeksi, kun uusia esiintymisiä ei ole näköpiirissä ja suuntaa studion uumeniin rakentamaan uutta ja parempaa maailmaa musiikin tuntojen avulla. Kiitokset kaikille menneisiin esiintymisiin osallistuneille.
9.11.2008
Uusi siivu rumilusten kakusta on halkaistu kitarasankari Valtterin jatkaessa toisella suunnalla ja uudella uralla. Orkesteri kiittää ja kumartaa osallistumisista. Valtterin viimeiseksi jääneen Dog´s Homen rock-illan keikan tunnelmapalasia saattaa kukin tahollaan katsella Potretit - osastolla.
9.10.2008
Potretit - osiossa on mahdollisuus nähdä yhtye livenä Pub Savian tunnelmallisessa teltassa! Rumuuden kuninkaat ovat menneet nyt myös Reverbnationiin! Kaikki yhden ja yksi myös muiden! Liitä itsesi lipunkantajaksi!
8.10.2008
Rock Peyton Tampereen Hervannassa karjaisee 30.10 kun lavalle Rumien Miesten lisäksi nousevat Kosteusprosentti sekä Jaakko Mäentausta Ja Melankolina. Terve ja tuloa.
22.9.2008
Potretit - osiossa voi nyt ihastella yhtyettä osaavissa asennoissa musisointiharjoittelun tauolla pidetyn hauskan kuvaushetken johdosta. Lataa kuvia ja laita ne seinällesi valottumaan.
21.9.2008
Rumien Miesten Liiton keikkarintamalla on havaittavissa kiireellisyyttä. 18.10 Oriveden Hotelli saa kokea rock-oopperan laskeutumisen. Tarjolla on myös kauniita ihmisiä Lamourettesin esiintyessä samaisena iltana samaisessa paikallisessa paikassa. Kaikki joukolla, myös Jouko.
4.9.2008
Rumien Miesten esiintymiset saavat jatkoa 1.11 Dog´s Homessa Tampereella. Mukana meiningeissä on myös ihanainen Kosteusprosentti. Hulina on valmis.
21.7.2008
Rumien Miesten Liitto esiintyy Reikäreuna - Elokuvafestivaalien virallisissa iltamissa 26.9. Tulkoon valkeus ja kaikkeuden aura!
13.6.2008
Uuden julkaisun nauhoitukset ovat pärähtäneet käyntiin varsin rummukkaasti. Jussi pauhasi studiossa ja jotain jäi myös nauhan uumeniin. Rummut saanevat kitaraa ylleen pikapuoliin. Valmista tuotosta voimme odotella...hetken.
2.6.2008
Rumilusten edesottamukset ovat myytävänä hämmentävissä olosuhteissa Sell A Band sivustoilla, joiden merkitys ei liene kenellekkään suhteellisteoreettiselle luomakunnan jäsenelle selkeähkö. Joka paikkaan on mentävä, jos ja kun siltä tuntuu! Vilkaisehan.
8.5.2008
Rumat miehet vakuuttivat Cityrock karkeloissa, mutta jatkopaikka jäi yhden yleisöäänen päähän. Voi jukupätkä! Loistava vastaanotto sai ruskeaksi paistetut rumat sydämet pakahtumaan. Kiitokset mahtavalle tukijoukolle paikan päällä! Jatkoon pauhasivat yleisön suosikki Kosteusprosentti sekä tuomarit vakuuttanut Blackened Colours.
8.5.2008
Rumilukset ovat vallanneet vielä yhdenkin web - portaalin. Muusikoiden netin musiikkipalvelin Maihinnousu tarjoaa sävelistä säikeisimmät!
12.4.2008
Vanha Rumien Miesten Liiton sivusto jäi kiinni yöjalasta, joten jouduimme vapauttamaan hänet tehtävästään. Uusi ulkomuoto, kuin appelsiini auringossa. Ja luotettava. Ole hyvä, kiitos!
11.4.2008
Rumat miehet heittävät olkensa Cityrock - kisan kekoon! Tule ja kannusta uutta ja tulevaa Tampereella Ravintola Bricksissä 7.5.2008 kello 21.00 alkaen. Ole siellä tai ole neliö!
13.2.2008
Rumat miehet solmivat keikkamyyntisopimuksen Levy-yhtiö/ Ohjelmatoimisto King & Rose Production Oy:n kanssa. Tapahtumattomat tapahtumat tapahtukoot!
16.1.2008
Aidosti Ruma-paidat ovat saapuneet. Siirrä muotitietoisuus seuraavalle hyllylle ja anna aidosti rumien paitojen vallata kaappisi koskemattomuus. Pukeutumisohjeet toimitetaan mukana. Löydät tuotteet RML - kaupasta.
3.1.2008
Uusi vuosi on alkanut ja kosketus valkoiseen on saatu. Rumien Miesten Liiton paidat ovat menneet painoon! Kuvat ja tilausmahdollisuus lisätään kun valmiit tuotteet ovat valmistuneet tuotteistuksen osastolta.
11.12.2007
Rumien Miesten Liiton kotisivustojen Julkaisut - osio päivitetty. Löydä musiikki, löydä itsesi.
23.11.2007
Maailman hitaimmin päivittyvän bändin uudet nettisivut ovat avautuneet. Uusi teema, uudet sukkapuikot. Tule ja valaistu, sillä uudet värit ovat täällä.
15.10.2007
Hetkellinen hiljaiselo väistyi ja yhtye otti jälleen soittimet ja lauluttimet hellään huomaansa. Kovuus on totuutta ja elämä ilman valoa hivenen liian pimeää. Uutta materiaalia on luvassa tämän vuosituhannen puolella.
20.9.2007
Noise.fi portaali arvosteli Elämä Loppuu Kesken - EP:n. Negatiivisuus ja kaiken huonous oli vallitsevana osana arvostelua. Jokainen piiru, julkaisun nimestä alkaen, oli veistetty huonosta puusta. Vieraile osoitteessa ja lakaise ilo pois jaloista kuljeksimasta.
29.8.2007
Suomen vakuuttavin musiikkijulkaisu Soundi arvioi Elämä Loppuu Kesken - EP:n. Soundin demosedän rakkaus nosti tulvan rumien miesten umpeen poltetuista kyynelkanavista ja aiheutti harvojen hampaiden kääntymisen hymy - nimiseen asentoon. Käväise sivustoilla ja yhdy rumien miesten riemuun.
2.7.2007
Rumilukset kuuluvat tänä päivänä myös osoitteessa www.last.fm. Nettiradio on raikkautta rahvaammillaan.
3.6.2007
Vanhan meijerin kiviset seinät raikuivat kun rumat miehet jumppasivat soittimet kainalossaan. Historiallisen kiivas ja ihana live - esitys jää elämään.
25.4.2007
Jos ei liika ole kivaa, niin miten niin! Rumien miesten blogi samaisten miesten myspacessa näki päivänvalon tällä päivänvalon päivämäärällä. Lue siis mitä kuuluu, sieltä täältä ja tuolta.
19.4.2007
Kuvitusta uusittu yhtye - osiossa. Elämä Loppuu Kesken EP;n kipaleet vaihdettu MP3-muotoisiksi, jotta toimisivat. Sankaruus on palannut maisemaan.
28.3.2007
Yhtyeen kasvokuva kasvoi kahdella. Uusina mukana bassoa pumputtaa Matti ja kitaraa veivaa Valtteri. Rumat miehet ovat tänään täysipäinen orkesteri. Tervetuloa joukkoon rumaan.
28.3.2007
Nyt voit klikata itsesi Rumien Miesten Liiton Myspaceen sisään.
27.3.2007
Sivustojen kaikkia osia päivitetty.
25.3.2007
Vihdoinkin! Elämä Loppuu Kesken - EP on valmistunut ja saatavissa tuoreeltaan ja uunituoreeltaan sopivista paikoista kautta paikkojen.
25.1.2007
Uusi vuosi ja uusien kujeiden aika...Mutta ei mitään uutta tällä rintamalla. Sopivaa masterointipaikkaa odotellaan ilmestyväksi eteiseen, jotta uusi tuote saataisiin mahdollisimman pian julkaistua ja kuultavaksi. Hiljalleen, sanoi haudallaan seisova laskuopin taitaja.
10.12.2006
Rumien Miesten uudet www - sivut avautuneet.
|